Selkolaulukirja on tehty erilaisten ryhmien musiikkituokioita varten. Selkeän rakenteensa vuoksi kirjaa on helppo käyttää myös erilaisten erityisryhmien kanssa
Selkolaulukirja on tehty erilaisten ryhmien musiikkituokioita varten. Selkeän rakenteensa vuoksi kirjaa on helppo käyttää myös erilaisten erityisryhmien kanssa
Säestäjän selkolaulukirjassa on samat laulut kuin selkolaulukirjassakin, mutta tässä kirjassa lauluihin on lisätty sointumerkit säestämistä varten. Säestyssoinnut ovat helposti soitettavia perussointuja, jotka on merkitty selkeästi laulun sanojen yläpuolelle. Säestyksen sävelalat on valittu siten, että kaikkien on helppo laulaa säestyksen mukana. Keskeistä soinnutuksessa on myös se, että kaikki laulujen säkeistöt on soinnutettu. Näin myös säestäjä voi paremmin osallistua koko laulun laulamiseen. (esimerkkisivu Säestäjän selkolaulukirjasta)